perjantai 19. syyskuuta 2014

You are responsible for your own happiness

Ensimmäiset koulupäivät ovat nyt takanapäin. Koulu on noin puolentunnin bussimatkan päässä keskustasta, mikä on oikeastaan pelkästään positiivista. On kiva päästä hetkeksi pois muualle "rauhoittumaan" kaupungin sykkeestä, ja kuitenkin palata takaisin kotiin keskelle kaikkea elämää. Elämää, sitä täällä Madridissa tosiaan osataan elää, sen olen huomannut. Ihmiset nauttivat ruoasta, toistensa seurasta ja tunnelmasta aivan eri tavalla kuin missään muualla. Puhetta riittää jatkuvasti, eikä juttu lopu kai koskaan.



My Madrid <3

Rakastan ihmisten eläväisyyden lisäksi koko kaupungin tunnelmaa. Ympäriinsä sokkeloivat vilkkaat kadut, ja vastapainoksi puistojen sisällä oleva rauha sekä hiljaisuus tuntuvat täydelliseltä yhdistelmältä. Ennen vaihtoonlähtöä jännitin hieman tuntusiko minusta ahdistavalta, tähän mennessä en kuitenkaan ole kokenut ahdidtusta, päinvastoin. Pikkuhiljaa kadut alkavat tulla tutuiksi, ja liikkuminen paikasta toiseen on helpompaa.


Palacio Realin (Kuninkaanlinna) ja Almudenan katedtraalin pihalta, nämä sijaitsevat ihan meidän asunnon naapurissa.


Ollaan kävelty, nähty ja koettu paljon. Tuntuu, että kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, ja ajatus lähtee karkailemaan helposti. Aika rientää hurjaa vauhtia eteenpäin, ja välillä unohtaa sen, kuinka vähän aikaa olen täällä vasta ollut. Tuntuu, että olisin ollut poissa Suomesta jo kauan aikaa, Suomi tuntuu niin kaukaiselta. Tällä viikolla kävimme varaamassa liput Valencian reissulla, joka on lokakuun alussa. I'm so exited!

Yhtenä iltana kävimme hienommin ulkona syömässä lähellä Madridin oopperaa, paikan nimi oli La Parrila de Mario. Ruoka oli ihan maistuvaa, mutta ennenkaikkea palvelu oli erinomaista., Alkupalat, alkudrinkit, jälkiruoat sekä jälkiruokajuoma tulivat pöytään talon puolesta, mikä oli meille suomalaisille hämmentävää ja tuntui todella luksukselta!



Besos, Eveliina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti