Kirjoittelu on jäänyt pidemmältä ajalta. En ole ehtinyt istua alas ja rauhassa kirjoitella. Elämä vaihdossa on välillä, ja useinkin, melko kiireistä. Olen nauttinut kuluneista viikoista täysin siemauksin. Extempore-illat tuttavien ja kavereiden kanssa ovat olleet hauskoja. Minulla on ollut niin monta kivaa ja unohtumatonta hetkeä. Tasapainoittelu "hurvittelun" ja kasaantuvien sekä stressiä aiheuttavien koulutöiden välillä ei ole aina helppoa, mutta parhaansa täytyy yrittää.
Viikko sitten viime viikonloppuna vanhempani olivat kyläilemässä täällä Madridissa, ja meillä oli todella kivat viisi päivää yhdessä. Oli ihanaa näyttää "minun Madridiani" heille, ja toimia ikäänkuin oppaana, sekä samalla todeta, että tosiaan tunnen tämän kaupungin melko hyvin.
![]() |
| Madridin keskustan jouluvalaistusta. |
Silti edelleen on hassua jatkuvasti huomata ja törmätä siihen, miten ihania uusia paikkoja kokoajan löytyy. Vanhempieni vierailu sattui todella hyvään aikaa. Madrid on juuri ehtinyt pukeutua jouluun kaikkine satoine jouluvaloineen ja muiden koristeidensa kera. Myös kaduille ja aukioille on pystytetty erilaisia joulukojuja, joista saa ostaa kaikkea mitä nyt joulumyyjäisissäkin voi kuvitella myytävän. Yhden aukion kojussa myytiin huumaavan tuoksuisia ja herkullisen makuisia paahdettuja hunajamanteleita.
![]() |
| Joulukoristeita kauppahallissa. |
Kävimme vanhempieni kanssa Kuninkaanlinnassa sisällä, ja se oli upea. Linna on yksi Euroopan suurimmista, sen valtavasta koosta hyvä esimerkki on 870 ikkunaa ja 240 parveketta! Eli todella vaikuttava rakennus kyseessä. Kävimme myös katsomassa Flamenco-esitystä Madridin tunnetuimmassa Flamencotalossa, ja sekin oli kokemuksena kiva kokea, koska se on kuitenkin sitä "syvintä" espanjalaisuutta, jos kulttiuria ajattelee.
![]() |
| Kuninkaanlinna. |
Ja koska herkut ja hyvä ruoka on elämän suola, ei niitäkään tietenkään ole unohdettu. Suussasulavia tapaksia tuli maisteltua, sekä useana päivänä käytyä erilaisissa leipomoissa sekä kahviloissa. Olin bongannut yhden suositun ja kehutun Mama framboise kahvilan etukäteen, eikä se todellakaan ole turhaan kehuttu! Leivokset olivat taidolla käsintehtyjä ja uniikkeja. Paikka on niin suosittu, että hetken jonottelun jälkeen meillekin vapautui pöytä.
![]() |
| Mama Framboisen herkullinen suklaaleivos! |
![]() |
| Maukas tapasleipä! |
Ei enää montaa yötä jouluun, ihanaa! Vajaan kahden viikon kuluttua lennän jouluksi Suomeen, ja odotan sitä jo kovasti. Sitä ennen minulla on täällä kuitenkin tiedossa kaikkea mukavaa, joten täytyy nauttia jokaisesta päivästä. Tämä viikonloppu on kulunut hieman tylsemmin, pitkälti valitettavasti kouluhommien parissa, mutta ei auta kuin selvitä tehtävistä kunnialla. Kouluun ei tekisi vaihdossa ollessa mieli läheskään niin paljon panostaa, mutta valitettavasti olen todennut, että täällä se on pakko. Vaihdon päätarkoitus kuitenkin (ainakin minulle) on aivan muu kuin opiskelu. Palailen ja kirjoittelen lisää uusia juttuja taas, kun aika antaa myöten.
Ps. Eilen oli Suomen itsenäisyyspäivä, ja olen kiitollinen siitä, että saan olla täällä maailmallakin ylpeästi suomalainen, ja meillä on maassamme asiat todella hyvin verrattuna moneen muuhun paikkaan maailmassa. Vaatii hieman etäisyyttä, jotta näkee asiat kirkkaassa valossa, ja täällä vaihdossa ulkomailla ollessa on montaa arkista sekä rutiininomaista asiaa Suomessa oppinut arvostamaan aivan eri tavalla.
![]() |
| Fazerin sininen maistuu niin suomalaiselle ja tuo mieleen kodin <3 |
Besos, Eveliina






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti